Sinun panostasi ei kaipaa kukaan

    (Katri Kujanpää, julkaistu UA:ssa 30.12.2011)

    Joulukuun horoskooppini lupaili perinteisiin liian vankasti sotkeutuvalle Ravulle seuraavaa: ”Vaikka et millään uskoisi, niin Joulu tulee ja menee aivan loistavasti ilman sinun perinteisiin sitoutunutta huolehtimistasi. Kaikki menee tällä kertaa paljon paremmin, jos tyydyt sivustakatsojan rooliin ja annat muiden tehdä tai olla tekemättä sitä mitä he tekevät tai jättävät tekemättä. Sinun panostasi ei tällä kertaa kaipaa kukaan.”

    Ihastuin tuohon viimeiseen lauseeseen suunnattomasti. Se tuntui avaavan minulle ovet aivan uusiin ulottuvaisuuksiin (vaikka hiljaa tekikin mieli sanoa että ”lupaat vaan”).  Elättelin toivoa sen paikkaansapitävyydestä ja toistelin sitä niin töissä kuin kotonakin, kuulijoiden kyllästymiseen asti. Ja taisi tehota. Joulu oli ihana, lämminhenkinen, ruoka oli hyvää, suku ei ollut pahin ja lapsen aito ilo ja riemu kruunasi kaiken. Helmasyntini eli joka paikkaan sotkeentuminen ei ole hyvästä ja nyt onnistuin sen sivuuttamaan. Ehkä horoskooppit kannattaa joskus ottaa tosissaan. Mutta ei aina. Tuo samainen horoskooppi näet lupasi minulle myös ”hyvin haasteellista tulevaisuutta vuonna 2012.” Niinpä, on tosiaan ollut tämä vuosi niin hiljainen ja rauhallinen, että mukavaa kun ensi vuodeksi luvassa jotain puuhaa.

    ******

    Tapanipäivän myräkkä oli melkoinen. Yhteiskunnan toimintavarmuus ilman sähköä on pelottavan ohut. Televisio, netti, kännykät, ruuan säilytys ja valmistus…ohjeet siitä, että kaapissa pitäisi olla säilykkeitä, kynttilöitä, taskulamppu, pattereita, patteriradio, voivat kuulostaa etenkin nuoremmista hassuilta, mutta väitän, että tällä viikolla niille on markkinat. Myönnän, että olisi meillä kotonakin hieman petraamisen varaa. Pitää siis ryhdistäytyä. Tosin ei suomalainen neuvottomaksi jää, vauvan maidonkin voi hätätilassa lämmittää ananaspurkissa kynttilän päällä, näin kertoi ystäväni Facebook-seinällään.

    Niinpä, siellä missä oli sähköä, oli myös Facebook. Myrsky oli jälleen yksi asia, joka verkon
    kautta yhdisti ihmisiä eri puolilla Suomea. Ystävät verkossa vertailivat sähköyhtiöiden palvelun laatua ja latasivat kuvia autojensa päälle kaatuneista puista. Sen syvällisemmin analysoimatta myrskyä tai sen tuhoja, mietin jälleen verkon ainutlaatuista tapaa mahdollistaa sosiaalinen ja kollektiivinen ”ryhmähenki”. Tapahtuu yhdelle, tapahtuu meille kaikille. Verkko on osoittanut mahdollistavan voimansa tänä vuonna useasti, todella isoissa asioissa, demokratian puolesta. Maailmasta on tullut todella pieni ja minä pidän siitä. Totuutta ja mielipiteitä ei enää voi vaikenemalla häivyttää. Niitä ei pääse pakoon.

    ******

    Kohta lehdet ovat täynnä otsikoita ”Miten karistan joulukilot”, ”Söitkö jouluna liikaa, ohjeet pikadieettiin”, ”Kesäksi rantakuntoon” ja niin edelleen. Allekirjoittaneella on melkoinen määrä faktatietoa korviensa välissä ko. aiheesta. Käytännön toteutus vain jostain syystä ei onnistu. Mutta juhlapyhinä saa syödä hyvin ja nauttia. Eli ei sillä ole merkitystä, mitä syö joulun ja uuden vuoden välillä, vaan sillä, mitä uuden vuoden ja joulun välillä syö. Hyvää uutta vuotta kaikille!

    Tulosta

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    *